Elosaaren itsepalvelulossi liikkuu taas! Lue käyttäjän kokemuksia

Neiloksen itsepalvelulossi on vienyt asukkaita ja mökkiläisiä Elosaareen jo vuodesta 2016. Lossin aktiivikäyttäjä kertoo nyt käyttökokemuksistaan.

Henri Lehtonen ja hänen puolisonsa Hanna ovat mökkeilleet Saarijärven Elosaaressa vuodesta 2015. Mökin hankintahetkellä pariskuntaa viehätti ajatus siitä, että oma mökki olisi nimenomaan saaressa.  

"Saari tuo yksityisyyden tuntua. Jos perille kulkisi tie, olisi tunnelma aivan eri", Henri perustelee.

Mökin hankintahetkellä saareen kulki Neilos-lossin prototyyppi, puurakenteinen itsepalvelulossi. Vuoden päästä lossi vaihtui uuteen malliin, ensimmäiseen viralliseen Neilos-lossiin. Uusi versio tuntuu entistäkin toimivammalta. 

"Nykyinen lossi on isompi, siihen mahtuu väljemmin pari isompaakin autoa ja teräsrakenteisena se tuntuu myös turvalliselta. Olemme vieneet saareen autolla remonttitavaraa lossin kantavuus huomioiden, sillä rakensimme saaressa aiemmin olleen pienen saunamökin rinnalle toisen mökin", Henri kertoo. 

Oma lossi vie saareen pitkälle syksyyn  

Henri ja Hanna käyttävät saarimökkiä ympäri vuoden. Matka Helsingistä sujuu hetkessä, kun perillä odottaa oma tärkeä piilopirtti. Elosaaressa tuli koronavuosina tehtyä etätöitä jopa useampi kuukausi yhtä soittoa. 

Talvella saareen pääsee jäätietä, mutta lossi lasketaan vesille heti, kun sääolosuhteet sallivat. Kausi on toisinaan ulottunut huhti-toukokuulta jopa loppiaiseen saakka. Neilos-lossi ei nimittäin pienestä jääpinnasta hätkähdä.

"Lossi madalsi jo lähtökohtaisesti kynnystä saarimökin hankintaan, kun ei tarvinnut miettiä, mitä veneeseen mahtuu ja millainen sää perillä odottaa pitkän ajomatkan jälkeen. Lossi kulkee kelissä, jossa vene jäisi rantaan", Hanna sanoo. 

Saarelaisten oma lossi on herättänyt ihmetystä ja ihastusta ystäväpiirissä: moni kummastelee, että lossia vieläpä ajetaan itse. Kuka tahansa ei kuitenkaan pääse sillä vesistöä ylittämään.

"Kun vieraita saapuu saareen, haemme heidät vastarannalta, sillä lossin kuljettamiseen tarvittu avain on ainoastaan saaren asukkailla."

Lossi-investointi maksaa itsensä takaisin helppona arkena 

​​Neilos-lossit vuokrataan kokonaispalveluna tiekunnille. Usein tiekuntaan kuuluu myös mantereen puolella asuvia, mutta lossin käyttökulut jyvitetään yleensä saariasujien kesken. Mikäli saaressa on vakituista asutusta, on vuokraan mahdollista saada valtion tukea. Tällöin vuokrakulut mökkikuntaa kohden jäävät hyvin kohtuullisiksi. Maksu suoritetaan osana yleisiä tienhoitokuluja.

"Mielestämme lossi on investointina kannattava siihen nähden, kuinka paljon se helpottaa saareen kulkemista. Onhan siinä myös nostalgiaa: Saarijärven historiaan jääneen vanhan lossin kuljettaja oli isäni hyvä ystävä ja pääsin lapsena usein ohjaamoon. Nyt olen itse lossari", Henri sanoo.

Edessä siintää jo kahdeksas juhannus saaressa. Juhlapyhinä lossilla riittää liikennettä, joten hieman saattaa joutua lossarivuoroaan odottamaan, mutta Henrin ja Hannan mielestä se on realiteetti saariasumisessa. Kaiken ei tarvitse tapahtua sormia napsauttamalla: lossimatkan odottaminen on osa harrastusta. 

Heading

Heading

What’s a Rich Text element?

The rich text element allows you to create and format headings, paragraphs, blockquotes, images, and video all in one place instead of having to add and format them individually. Just double-click and easily create content.

Static and dynamic content editing

A rich text element can be used with static or dynamic content. For static content, just drop it into any page and begin editing. For dynamic content, add a rich text field to any collection and then connect a rich text element to that field in the settings panel. Voila!

How to customize formatting for each rich text

Headings, paragraphs, blockquotes, figures, images, and figure captions can all be styled after a class is added to the rich text element using the "When inside of" nested selector system.